

Chau Nguyen on toisen kauden Vantaan kaupungin varavaltuutettu sekä Vantaan kuntavaaliehdokas vuoden 2025 vaaleissa. Tutustu Chauhun!
Chaun into politiikkaan syttyi sen myötä, kun hänet valittiin 23-vuotiaana työpaikkansa pääluottamusmieheksi. Yli 200 työntekijän edustajana hän huomasi, että omalla tekemisellään ja työkavereiden tuella pystyy parantamaan työpaikalla työoloja ja -ehtoja. Tämä polku vei Chaun erilaisiin järjestö- ja puoluetoimintaan. Chaun ensimmäiset vaalit olivat vuoden 2017 kuntavaalit, jossa hänet valittiin varavaltuutetuksi.
Nykyisin Chau toimii Suomen Elintarviketyöläisten Liitossa SEL:ssä järjestötoimitsijana. Hänen vastuullaan on opiskelijoiden, nuorten ja maahanmuuttajien kouluttaminen työntekijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Chau asuu tällä hetkellä puolison ja kahden pojansa kanssa Vantaan Mikkolassa.
Chau on syntynyt Porvoossa. Ensimmäisen polven Suomen vietnamilaisena hän edustaa sekä suomalaisia, että maahanmuuttajia. Chau on vankka työväenaatteen puolesta taistelija.
On tärkeää, että jokaisella lapsella on mahdollisuus päiväkotiin, joka on lähellä kotia. Vantaalla pitää olla tarpeeksi päiväkoteja, jotta lasta ei tarvitse viedä toiselle puolelle Vantaata. Päiväkodeissa ja kouluissa pitää olla tarpeeksi työntekijöitä, jotta heillä on työrauha ja mahdollisuus huolehtia hyvin lapsista.
Hyvä suomen kielen taito on usein vaatimus hyvän työpaikan saamisessa. Vantaan tulisi kannustaa yritykset mukaan järjestämään suomen kielen koulutuksia työpaikoilla, jotta muun kieliset kotoutuisivat paremmin yhteiskuntaan ja saisivat parempia työpaikkoja. Työvoimapalveluiden pitää auttaa ihmisiä löytämään kunnon työpaikat ja auttaa ihmisiä löytämään oikeanlaiset koulutukset.
Raha ei saa olla este sille, että lapset ja aikuiset saisivat mielekkään harrastuksen. Vantaalla seuratoiminnat tarvitsevat lisää tiloja ja näiden lisäksi Vantaalla pitäisi olla enemmän yleisiä liikuntatiloja, joihin voisi mennä porukalla harrastamaan. Vantaa panostaa vähemmän rahaa liikuntaan kuin muut isot kunnat, muutetaan yhdessä tämä!
Vantaa on kasvava kaupunki, jossa monikulttuurisuus on avainasemassa. Yhdessä me voimme rakentaa sellaisen kaupungin, jossa lähipalvelut ovat lähellä ja työllisyyspalvelut ovat laadukkaita. Yhdessä voimme rakentaa kunnan, jossa muun kielinen väestö saa tukea kielen oppimiseen ja apua kotoutumiseen. Kaikki haluavat loppujen lopuksi pärjätä tässä elämässä ja saada merkityksellisen, omannäköisen elämän samoilla edellytyksillä kuin muutkin. Eri asuinalueiden viihtyvyyttä tulee lisätä rakentamalla laadukkaita asuinalueita, joissa lähiluonto on lähellä. Eri asuinalueille tulee rakentaa kohtuuhintaista asuntoja. Alueista tulee huolehtia niin siisteyden, viihtyvyyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Jos voimme yhdessä rakentaa hyvää kaikille, voimme myös huolehtia yhdessä, että kaikki voivat hyvin. Rakennetaan yhdessä parempi Vantaa.
Chau Nguyen
puh. / whatsapp
+358 44 235 1926
chau.nguyen@vantaa.fi
Instagram: vaschau
TikTok: chaullaonasiaa
Facebook: fb.com/officialchaunguyen
Copyright 2023 Chau Nguyen. Website made with love by ARRdesigns.
22.3.2025 Korson Suurmarkkinat klo 9.30-11
22.3.2025 Soppatykki Tikkurilassa (Tikkuraitti) klo 11-12.30
22.3.2025 Soppatykki Malminniityssä (Uusiniityntie 7) klo 13-15
Tapahtumakalenteria päivitetään.
Jätä yhteystietosi Chaun tukijoukkoihin liittymiseksi.